Arterna.fi | Finlands Artdatacenter

Artkort

Lukutoukko Hej där!

Vår taxonomi erbjuder redan en massa information men den uppdateras och förbättras kontinuerligt. Det här är endast en preliminär version. Innehållet bör inte ännu citeras!

« Gå tillbaka

Fjärilar — Lepidoptera

MX.53695 json rdf+xml dwc csv
Lepidoptera
perhoset fjärilar Butterflies and moths
Lauri Kaila, Marko Mutanen

FM, suunnittelija Jani Järvi / Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus

Källa av artbeskrivningar:
  • fi Pinkka oppimisympäristö: BIO-103 Eliöiden monimuotoisuus: eläintuntemus - Hyönteiset, Insecta & alkuhyönteiset, Entognatha
Select källa:

(Tyvärr, inget innehåll för ditt språk, visar [fi] istället)

Beskrivning

Perhoset (Lepidoptera) ovat nykytiedon valossa maailman kolmanneksi suurin hyönteislahko. Lahkon edustajat ovat ulkonäöltään ja elintavoiltaan erittäin monimuotoisia: ne ovat hyvin vaihtelevankokoisia ja -muotoisia, mutta perhosia yhdistävä ominaisuus on niiden siipien tunnusomainen suomupeite. Siipien lisäksi perhosten pää, muu ruumis ja myös jalat ovat usein näiden helposti irtoavien suomujen peitossa. Suomut voivat olla karvamaisia, mutta varsinaisia karvojakin esiintyy ruumiissa ja takasiipien tyvellä vaihtelevissa määrin.

Perhosten pää on usein suhteellisen suuri. Siinä on hyvin vaihtelevankokoiset ja -muotoiset tuntosarvet, jotka voivat olla nuijamaiset, sulkamaiset, rihmamaiset tai sukamaiset. Tuntosarvet ovat yleensä suomupeitteiset. Päässä on usein isot verkkosilmät ja useimmilla lajeilla myös pari pistesilmiä, jotka ovat tavallisesti piilossa karvojen tai suomujen joukossa. Päässä, silmien takana, on usein mekanosensoristen aistisukasten muodostama kohonnut alue (chaetosema), jollainen on vain perhosilla. Sen tarkka funktio on epäselvä, mutta se saattaa mitata ilmavirtaa lennon aikana. Perhosten alaspäin suuntautuneet suuosat ovat tavallisesti imevät, harvoin purevat ja joskus surkastuneet. Maksillat muodostavat tavallisesti pitkän imukärsän ja huulirihmat ovat usein suuret. Imukärsä on tavallisesti levossa pään alle kerälle kiertyneenä. Perhosten keskiruumiin 1. jaoke (prothorax) on usein surkastunut ja pieni, 2. jaoke suuri ja 3. pieni. Perhosilla on tavallisesti kaksi paria siipiä, mutta ne voivat joskus harvoin olla siivettömiä tai siivet voivat olla surkastuneita. Siivet ovat, ainakin osittain, limittäisten, pientenpienten ja helposti irtoavien suomujen peitossa. Etusiivet ovat yleensä takasiipiä pidemmät ja siipisuonitus on pitkittäinen; poikkisuonia on vähän. Siipisuonitusta on yleensä vaikea havaita suomujen takia. Perhosten siivet ovat liittyneet toisiinsa fibulan, jugumin, useimmiten frenulumin tai yksinkertaisesti päällekkäisyyden ansiosta. Frenulumin erojen avulla sukupuolet on mahdollista erottaa toisistaan: koirailla se on tukeva etuviisto piikki takasiiven tyviosan etureunassa ja naaraalla samassa paikassa on kimppu ohuempia sukasia. Siivet ovat levossa pystysuoraan tiiviisti toisiaan vasten tai kattolaskuisesti takaruumiin päällä. Monilla perhosilla on kuuloelimet, ohutseinäiset rakkulat kummallakin kyljellä, takaruumiin tyvessä tai keskiruumiin viimeisessä jaokkeessa (metathorax). Perhosten jalat ovat pitkät ja kävelyyn kehittyneet. Useimmilla on etujaloissa epiphysis, kannusmainen, imukärsän puhdistamiseen kehittynyt rakenne. Joissain heimoissa etujalat ovat surkastuneet. Perhosten takaruumiin 9. ja 10. jaokkeet ovat kehittyneet ulkoisiksi lisääntymiselimiksi; naaraiden sisäiset lisääntymiselimet ovat hyvin monimutkaiset.

Toukat tyypillisesti eruciformeja tai joskus jalattomia. Niillä on kovettunut pää, jossa eteen- tai alaspäin osoittavat purevat suuosat. Kolmen rintajalkaparin lisäksi toukilla on tyypillisesti vatsajalkoja, yleensä jaokkeissa 3–6 ja 10, mutta ne voivat olla surkastuneet. Toukat kykenevät tuottamaan kehruurauhasistaan seittiä, jota ne käyttävät erilaisiin tarkoituksiin, mutta erityisesti kotelokopan rakentamiseen. Joidenkin lajien (pussikkaat, Psychidae) toukat rakentavat itselleen orgaanisesta aineksesta toukkakotelon, joista eivät välttämättä poistu edes aikuistuttuaan.

Storlek

Suomalaisten lajien siipiväli 3–130 mm.

Suomen kookkaimman perhosen, harvinaisen vaeltajan, pääkallokiitäjän, Acherontia atropos siipiväli on n. 130 mm .

Livscykel

Muodonvaihdos on täydellinen. Toukka poikkeaa suuresti aikuisesta, ja toukka- ja aikuisvaiheen välillä on lepovaihe, kotelo (pupa). Toukkavaiheiden lukumäärä vaihtelee kolmen ja yhdeksän välillä, mutta useimmiten se on 4–5. Hypermetamorfoosi (viimeinen toukkavaihe huomattavasti erilainen kuin muut) ulkomaisilla lajeilla mahdollista. Yksilölle kehittyy siivet vasta kotelovaiheessa ja ne suoristuvat kotelosta kuoriuduttua.

Toukat eruciformeja tai joskus jalattomia. Toukka kutoo kehruurauhastensa tuottaman seitin avulla tyypillisesti kotelokopan. Kotelotyyppi on lähes aina muumiokotelo, joskus irtokotelo (alkeellisimmissa ryhmissä). Koteloituminen tapahtuu maan sisälle, sammaleeseen tai karikkeeseen, tai ravintokasvin tai -materiaalin läheisyyteen. 

Elinkierron pituus yleensä yksi vuosi, mutta vaihtelee suuresti ja voi olla monivuotinenkin toukka- tai kotelovaiheen kestäessä pitkään. Vuoden sisällä voi olla useita sukupolvia. Ilmastonmuutos ja ehkä myös vaellukset näyttävät lisäävän kakkossukupolvien säännöllisyyttä jo nyt Suomessa.

Talvehtiminen tapahtuu tyypillisesti toukkana, mutta perhoset voivat talvehtia myös munana, kotelona tai aikuisena. Tyypillisiä aikuistalvehtijoita ovat keväällä varhain esiintyvät lajit, kuten esimerkiksi sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni), neitoperhonen (Aglais io), nokkosperhonen (Aglais urticae) ja suruvaippa (Nymphalis antiopa).

Livsmiljö

Kaikenlaisissa maaelinympäristöissä. Joidenkin harvojen lajien toukat vedessä eläviä.

Ekologi

Taloudellisesti ja ekologisesti erittäin merkittävä ryhmä. Perhoset ovat tärkeitä pölyttäjiä ja niillä on tapahtunut yhteiskehitystä (koevoluutiota) monien koppisiemenisten kukkakasvien kanssa. Monet lajit ovat kasvituholaisia ja jotkin voivat käyttää ravinnokseen esim. vaatteita tai elintarvikkeita. Arvostettu vaatekuitu silkki on peräisin aasialaisen silkkiperhosen (Bombyx mori) kotelokopista.

Beteende

Elintavoiltaan erittäin monimuotoinen ryhmä.

Ravintona toukilla yleensä tuore tai lahoava kasviaines, joskus muu orgaaninen aines, kuten karvat ja höyhenet tai hyvin harvoin petoja. Toukat voivat olla miinaajia, kaivaen kiemurtelevia käytäviä kasvien lehtiin. Jotkin voivat leikata ravintokasvistaan toukkakotelon, suojuksen, jonka sisälle piiloutuvat. Toukat voivat aiheuttaa äkämiä (esim. jotkin kääriäiset, Tortricidae). Aikuisilla ravintona yleensä kukkien mesi ja muut kasvi- sekä orgaaniset nesteet, joskus siitepöly. Joillain lajeilla aikuiset eivät syö kehittymättömien suuosien vuoksi.

Tavallisesti erinomaisia lentäjiä. Jotkin lajit voivat vaeltaa useita tuhansia kilometrejä vaellusmatkoillaan, (esim. ohdakeperhonen, Vanessa cardui) Välimereltä Suomeen. Jotkin voivat lentää jopa paikallaan ja peruuttaa (kiitäjät, Sphingidae).

Voivat olla joko päiväaktiivisia (”päiväperhoset”) tai yöaktiivisia (”yöperhoset”).

Toukat voivat puolustautua saalistajia ja loisia vastaan eri tavoin joko käyttäytymisellään tai rakenteellisesti. Käyttäytymiseen liittyviä puolustautumistapoja ovat esimerkiksi seittisuojan kutominen (joskus jopa yhteinen koko toukkapesueella), pudottautuminen silkkirihman avulla pakoon tai syömänsä kasvin lehden kiertäminen rullalle suojamuodostelmaksi. Rakenteellisia puolustustapoja ovat esim. suojaväritys, joka muistuttaa erehdyttävästi syötävän kasvillisuuden muotoja (kryptisyys), varoitusväritys, joka kertoo toukan olevan myrkyllinen (aposematismi) tai ihoärsytystä aiheuttava karvoitus.

Aikuisten perhosten väritys on hyvin vaihteleva erilaisten puolustautumistaktiikoiden mukaan. Ne sulautuvat ja naamioituvat joskus väritykseltään lepopaikkojen taustaväreihin täydellisesti. Ne voivat olla väritykseltään myös räikeitä kertoen pahanmakuisuudestaan (aposematismi), kuten punatäpläperhoset (Zygaenidae). Joillain, useimmiten yöllä lentävillä, lajeilla on pelotusväritys: niiden takasiivissä on kirkkaita varotusvärejä ja -silmäkuvioita, joiden tarkoitus on pelästyttää saalistaja pois päivälevolla olleen perhosen luota. Ne voivat muistuttaa myrkkypistiäisiä (Batesin mimikry), kuten lasisiivet (Sesiidae). Aikuisilla voi lisäksi esiintyä värivaihtelua, esim. teollisuusmelanismia ja polymorfismia (vaihtelu lajin yksilöiden sisällä).

Artbeskrivning författare

FM, suunnittelija Jani Järvi / Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus

Photos: Ant: Wikimedia User Sandstein CC-BY, Owls: Wikimedia Bent Christensen CC-BY-3.0, Deer: Lynette Schimming Flickr: EOL Images CC-BY-NC-SA-2.0

suomeksi suomeksi på svenska på svenska in English in English

Välkommen till Finlands Artdatacenters öppna AVGÅENDE testservice!

För att få tillgång till den senaste versionen av FinBIFs serviceportal, klicka här:

laji.fi

För att använda den avgående versionen av tjänsten, stäng det här fönstret.