Laji.fi taksonomian selailua uudistettu

26.06.2015 05:24 - Esko Piirainen (modifierad: 27.06.2015 04:48)
Taksonomiapuun selailua on monipuolistettu. Nyt puuta voi selailla joko puumuodossa tai näyttää ainoastaan kaikki lajit luettelona tietystä taksonomisesta tasosta alaspäin. Luettelon voi järjestää taksonomiseen tai aakkosjärjestykseen. Lisäksi on mahdollista rajata näkymään vain suomalaiset lajit. Lajien suomalaisuuden merkitseminen on kuitenkin vielä pahasti kesken, kuten on vielä toistaiseksi monen muunkin tiedon laita. Työstämme Lajitietokeskuksen lajilistaa julkaisukuntoon pikavauhtia. Samat ominaisuudet ovat myös käytettävissä lajiluettelon tulostettavan version valinnassa. Lajiluettelon latausominaisuuskin toimii, mutta tätä kautta ei ihan vielä saa ladattua kaikkia mahdollisia tietoja. Latausominaisuus (ja julkaisukuntoinen versio taksonomia-API'sta ohjelmoijille) on juuri tällä hetkellä työn alla. Lajiluettelo -sivulta löytyy myös uudistettu "Taksonomisen tietokannan tila" -taulukko. Taulukosta selviää taksonomisten tasojen nimetyt asiantuntijat ja lajilistojen tila (työn alla, valmis). Nämäkään tiedot eivät ole vielä kaikin osin ajan tasalla. Animalia -tason alapuoliset haarat ovat tällä hetkellä viimeistellyimmässä kunnossa.