Laji.fi | Suomen Lajitietokeskus

Tiedotteet

Kaksiviikkoistiedote

Julkaistu 16.10.2015 - 8:55. Päivitetty 16.10.2015 - 9:03. — Esko Piirainen Tekninen tiedote

Lajitietokeskus tiedottaa kehitystyön etenemisestä kaksiviikkoistiedottein. Teknistä kehitystä tehdään kahden viikon jaksoissa. Tässä tiedotteessa kerromme edellisen jakson tuloksista ja seuraavan jakson tavoitteista.

Jakson työlistaa voi kuka tahansa seurata "livenä" tässä osoitteessa. Työlista ei ehkä kuitenkaan ole kovin helposti ymmärrettävissä, joten näissä tiedotteissa pyrimme kuvaamaan tehtäviä selväkielisemmin.

Laji.fi portaali

Suunnittelimme sisällönhallinan jaottelun otsikkotasolla. Seuraavaksi ryhdymme tuottamaan projektiin, rajapintoihin ja muihin toimintoihin liittyvää dokumentaatiota julkaistavaksi Laji.fi sivuston uuden version avaamisen yhteydessä. Portaaliin on kehitetty edelleen uutta ulkoasua. Lajikortti alkaa olla valmiina ja kielituki toteutettu. Seuraavat kaksi viikkoa kuluvat etusivun ja aineistoluettelon esittämisen parissa. Virittelimme uuden version teknistä alustaa CSC:n (Tieteen tietotekniikan keskus) palvelimille. Voimme avata uuden version kokeiltavaksi hiukan myöhemmin, mutta toistaiseksi alta löytyy kuvakaappauksia uudesta portaalista.

laji_etusivu

laji_mobiili_taksonomia

Vieraslajit.fi

Vieraslajiportaali on esimerkki siitä, kuinka lajitietokeskuksen rajapintojen avulla voidaan rakentaa teemasivustoja. Virittelimme vieraslajiportaali paremmin toimivaksi mobiililaitteilla. Nämä muutokset eivät kuitenkaan ole vielä näkyvissä, vaan tulevat käyttöön seuraavan kahden viikon aikana. Lajitietokeskuksen kuvapalveluun lisättiin uusia kuvia noin 60 vieraslajista.

Käyttäjätuki

Kokeilimme Lajitietokeskuksen tulevan käyttäjätukijärjestelmän monikielisyyttä ja sisäänkirjautumista koskevia ominaisuuksia. Molempiin jäi vielä ongelmia, jotka kuitenkin ovat ratkaistavissa. Käyttäjätuki saadaan toivottavasti käyttöön seuraavan kahden viikon aikana. Tarjolla on mahdollisuuksia ilmoittaa virheistä ja vikatilanteista, ehdottaa ja keskustella ominaisuuksista ja erillinen keskustelualue taksonomisen tietokannan sisällölle.

Tunnistautuminen

Aloitimme HAKA- ja Virtu-tunnistautumiseen liittyvän lupahakuprosessin. Saimme valmiiksi työkalut käyttöoikeuksien antamiseksi tunnistautuneelle käyttäjälle. Pääsyoikeuden saaminen Lajitietokeskuksen asiantuntijapalveluihin, kuten taksonomiatyökaluun tai Kotka-kokoelmhanhallintaan tulee toimimaan seuraavasti:

- Kun käyttäjä ensimmäistä kertaa kirjaantuu Haka/Virtu -tunnuksillaan Lajitietokeskuksen tunnistautumispalveluun, pyydetään käyttäjää täyttämään lomake, jossa pyydetään perustietoja, kuten sähköpostiosoite, ja tieto siitä, mihin palveluihin käyttäjä haluaisi pääsyn.

- Ylläpitäjät käsittelevät käyttöliittymässä oikeuspyynnöt.

- Kun pyyntö hyväksytään, käyttäjälle lähtee sähköpostitse tieto asiasta.

- Kun käyttäjä seuraavan kerran tunnistautuu sisälle, pääsee hän sisälle haluamaansa palveluun.

Havainto - seuranta - kartoituspalvelu

Lajitietokeskuksen uusi havaintojen ilmoitusjärjestelmää on kehitetty edelleen taustalla pyörivän tietokantaratkaisun osalta. Tietokantaratkaisu on nyt perusrakenteiltaan valmis ja uutena ominaisuutena sen dokumentaatio päivittyy automaattisesti, kun uusia kenttiä tarjotaan käytettäväksi. Tietokantaratkaisua käytetään LajiStore-API:ksi kutsuttua HTTP-rajapintaa käyttäen. Rajapinta noudattaa HAL-JSON ja ApiProblem -standardeja. Tiedot tallennetaan JSON-tietueina Helsingin yliopiston tarjoamaan Oracle12c -tietokantaan. LajiStore on siis tyypiltään dokumenttitietokanta, eikä perinteinen relaatiotietokanta.

Seuraavan kahden viikon aikana kehityksen fokus siirtyy käyttöliittymäsuunniteluun ja käyttöllittymän toteutusta varten tarvittavan lomake-komponentin ensimmäisen iteraation toteuttamiseen. Lisäämme myös arkkitehtuuridokumentaation sisällönhallintaan, josta se tulkee julkisesti nähtäville. (Voimme tarjota siihen etukäteen linkin näissä tiedotteissa.)

Tietovarasto

Läynnistimme tietovaraston uuden version varmuuskopiointiprosessin ja teimme koeluontoisen palautuksen. Seuraavan kahden viikon aikana tietovaraston purkurutiineja laajennetaan tukemaan Kotka-kokoelmahallinan dokumenttirakenteen kaikkia tapauksia, jossa samalla tietovaraston sisäistä tietorakennetta hiotaan mahdollisimman yleiskäyttöiseksi ottamaan vastaan muidenkin organisaatoiden datoja.

Kotka-kokoelmanhallintajärjestelmä

Kotkan julkisia ohjeita ja taustatietoja on laajennettu.

kotka-beetle

-

Kotkassa voi katsella kuvia digitoiduista kokoelmanäytteistä. Tässä vanha Kiinasta peräisin oleva Strongylium clavipes -kovakuoriaisnäyte http://id.luomus.fi/GAC.11651. Kuva: Pekka Malinen.
Photos: Ant: Wikimedia User Sandstein CC-BY, Owls: Wikimedia Bent Christensen CC-BY-3.0, Deer: Lynette Schimming Flickr: EOL Images CC-BY-NC-SA-2.0

suomeksi suomeksi på svenska på svenska in English in English

Tervetuloa Suomen Lajitietokeskus -portaalin VANHAAN avoimeen testiympäristöön!

Siirry tästä Suomen Lajitietokeskuksen Laji.fi-palvelun uusimpaan versioon:

laji.fi

Jos haluat käyttää palvelun vanhaa versiota, sulje tämä ikkuna.

Testipalvelu